Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vironvillapatalaput ohjeineen

Matleenan Lankapirtti blogista sain idean huovuttaa patalappuja Vironvillan lopuista ja saatte samalla ohjeenkin .


Kiersin langan etusormeni ympärille ja virkkasin kolmosen koukulla  12 pylvästä renkaaseen. Toisella kerroksella virkkasin 2 pylvästä jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen eli on yhteensä 24 pylvästä .


Lisäsin joka kerroksella 12 pylvästä/ kunnes kerroksia oli 12 ja pylväitä yhteensä 144 . Kuvassa valmis lappu josta näkyy, että reunat kääntyvät vähän sisäänpäin. Siksipä ennen pesukoneeseen laittoa silitin laput tasaiseksi höyryraudalla. Halusin varmistaa että lopputulos olisi tasainen. Virkkasin myös lappuihin kaksinkertaisesta langasta 20 ketjusilmukan ripustuslenkin.


Minun koneessa tuli hyvä lopputulos 40C asteessa ja 800 kierroksen linkouksessa. Joukossa on yksi kylpypyyhe.  Eri pesukoneissa lopputulos voi olla erilainen.  Huomaa, että vasemmanpuoleinen lappu on virkattu langan värityksen mukaan kun taas oikeanpuoleisen lapun olen tehnyt raidoittaen. ( vironvillalankaa pätkien).


Ripustuslenkki näytti aika huterolta pesun jälkeen siksi vahvistin sitä kaksinkertaisella vironvillalangalla ja liottelin hiukan"vahvistuskohtaa " kuumassa hanavedessä siten että sekin huopui kivasti.   


 Tässä sitten kaikki neljä patalappua valmiina. Nämäkin menevät lahjaksi.

Viikonloppuuni on mahtunut monelaista mukavaa ja etenkin vauhdikasta menoa tämän pikkuneidin seurassa. Kävimme nimittäin Minnin kanssa Oulun Hietasaaren Vauhtipuistossa.


 Minni halusi niin kovasti kuvan  helikopteriin  mutta oli liian pieni mennäkseen laitteeseen yksin niinpä minunkin piti sulloa itseni tuollaisen helikopterin takapenkille :D Minni istui etupenkissä ohjaamassa.  Taisi meitä molempia alkuun vähän jännittää vaikka lopulta meitä vain nauratti.  Olikin hauska yhteinen helikopteriajelu. :D 



No, olihan siellä onneksi monta sellaistakin laitetta, joihin   pystyi tytön päästämään yksinkin. "Kaneli"-karusellikin löytyi.;) Minnin äitikin liittyi myöhemmin seuraamme ja Minni pääsi vielä äitinsä matkassa sellaiseen hurjaan matojunaankin. Kiva reissu meillä oli.


Hyvää kesänjatkoa!

t. Seijasisko

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ihania vieraita ja heille virkattua ja kudottua

Viime torstaina sain vieraakseni Brasilialaisen ystäväni Nelzan ja hänen tyttärensä Marilian. Nelzahan vieraili Suomessa luonani jo toista kertaa. Tapaamisesta kehkeytykin kesäni kohokohta, sillä  meillä on ollut todella mukavaa yhdessä ja lisäksi mahtavat säät.
 
 Nallikari, Oulu 20.7.2016

Kuvassa ihanat  äiti ja tytär Ainolan puistossa. 
 

Tässä me ystävykset  Hupisaarilla. 


 Tein Nelzalle lahjaksi kuvan patalaput Seiskaveikasta.

   
Tässä linkissä ohjekin nähin.

Tälläiset  varvassukat tein Marilialle. 


 Ajattelin , että kun Brasiliassa on talviaikaan vilpoisaa ja lämpötila  n. +10/15C ja yöaikaan jopa viileämpää,   niin näitä varvassukkia voisi käyttää vaikka varvastossujen kanssa. Varvastossuthat ovat erittäin suosittu jalkine sielläpäin. 


Tässä kuvassa ovat Marilian jaloissa ja kyllä hän tuntui ihan oikeasti tykkäävän näistä. Minustakin kiva malli ja kivasti värjättty lankakin, joka on äidiltäni  perittyä muutaman vuoden vanhaa Nalle-lankaa.  


Sukkien ohje löytyy kirjasta Stine Hoelgaard Johansen: Suloiset sukat.

Saatoin ystäväni  tänä aamuna Helsingin junaan, jossa viettävät vielä muutaman päivän. Lauantaina sitten lentävät kotiinsa Brasilian SaoPaoloon. Tulipa luvattua  heille , että jos ei mitään estettä ilmene niin matkustan Brasiliaan heidän vieraakseen lokakuussa 2018.:) Syksy on hyvä ajankohta matkustaa sinne , sillä silloin siellä on kevät ja sopivan lämmintä ja täällä jo pimeää ja sateista.

Ainolanpuisto 25.7.2016

 Kesä jatkuu ennusteiden mukaan ainakin vielä tämän viikon lämpimänä  ja kauniina koko Suomessa. Kanelikin saa siis edelleen nauttia aurinkokylvyistä olohuoneeni ikkunalla. :) 


Hyvää ja kaunista  kesänjatkoa kaikille!

t. Seija ja Kaneli

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kesä parhaimmillaan..

Kesä on parhaimmillaan ja ..

 ..olenkin nauttinut siitä mm. tavaten hyviä ystäviä. Tämä kuvan otin Ainolan puistossa eilen.


Ystäville olen tehnyt  kesälahjaksi patalappuja puuvillalangasta. Ohje näihin Tyynen patalappuhin löytyypi Tintin luomukset blogista  täältä

 
Moni kertoi  ohjeen kommenteissa jumittuneensa yhteen kohtaan ohjeessa. Jos niin on, niin kannattaa katsoa video KahviKanelin blogista täältä . Sitä katsomalla minulle ainakin ohje ainakin "aukesi" heti.

Tässä vielä eilen kuvattua...

 Tämä deitti-ilmoitus on löytyy Merikosken sillan alta Oulusta. :) Tykkään kovasti , kun Oulussakin näkee nykyisin usein hienoja ja luvallisia graffittitöitä. Tekstistä päätellen silläkin hommalla joku jopa elättää itsensä.

Mukavaa viikonjatkoa!

t. Seijasisko

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesänviettoa ja käsitöitä!

Outokummun reissun jälkeen olenkin viettänyt kesää ihan vain Oulussa. Ilmat ovat vaihdelleet ja välillä on ollut tosi kauniitakin päiviä. 

Kesänviettooni on kuulunut mm. mieluisia vieraita ja parikin neuletapaamista.


Ihanan Minni-neidin kanssa olen myös saanut kesästä nauttia. Tässä ollaan kävelyllä tässä ihan lähistöllä. :)



Viikko sitten sunnuntaina  kävimme  Ainolan leikkipuistossa. Matkalla puistoon kävelimme Oulun Tuomiokirkon ohitse ja sanoin Minnille, että "kirkossa mennään naimisiin." Minni sanoi siihen, että " ei mennä nyt sinne naimisiin vaan mennään sinne Ainolan puistoon.":D Kyllä siellä Ainolan puistossa olikin kivaa.:)

 Olen myös nauttinut yksinolosta ja todennut että  minussa on erakkoluonnetta...ja yksinkertaisesti  käsitöiden teko yhdistettynä television katseluun tai äänikirjan kuunteluun on  todella mukavaa.


Sain tänään valmiiksi kuvan ruusuliinan eteisen pöydälle.


Lanka on Lankamaailmasta ostettua. Koukkuna minulla oli numero 2.


Malli on niin vanhasta virkkauslehdestä, että uskallan sen tässä julkaista. Ihan mallin mukaan en tehnyt, mutta ruusukuvio on sama.


Olen tehnyt myös käsipyyhkeen kylppäriin. Ohje löytyy Lankavan sivulta täältä.

Sadepäivinä olen järjestellyt kaappeja uuteen uskoon ja laittanut joitakin tavaroita ja vaatteita  kirpparia varten laatikkoihin ja varastoon. Sen verran on myytävää että kannattaa varata kirpparipöytä syksyksi.

Kaapin kätköistä löytyi myös kaunis vauvamekko, jonka tyttäreni sai puolivuotiaana kummitädiltään Helenalta Englannista lahjaksi.


 Laitoinkin mekon esille makkarin seinälle.:) Kiva hengari tähän tarkoitukseen löytyi eräästä nettikaupasta.

Tulevana viikonloppuna lähden käymään Keminmaalla lapsuudenystäväni luona ja viikon päästä tavataan kahden lukioaikaisen  ystäväni kanssa täällä Oulussa. Toista heistä en ole tavannut ainakaan 35 vuoteen.

Loppukuusta saan vieraita  Brasiliasta asti kun ystäväni Nelza ja tulee tyttärensä kanssa viideksi päiväksi Ouluun.:) Nelza oli vieraanani Suomessa ja Oulussa kesällä 2012. Jossakin välissä pitäsi vielä ehtiä Rovaniemelläkin käydä. Olen nimittäin luvannut viedä Minnin joulupukkia tapaamaan.:)

Tuntuu, että juuri nyt elämä hymyilee minulle ja olenkin ihan onnellinen. :)


Toivotan kauniin piharuusuni  myötä oikein hyvää kesänjatkoa kaikille. Palaan tänne kun taas uusia käsitöitä valmistuu. :)

t. Seijasisko